MUCC Euroopassa 2009 - artikkelit - JaME Suomi

  • JaME uk
  • JaME se
  • JaME ru
  • JaME pl
  • JaME nl
  • JaME lt
  • JaME it
  • JaME gr
  • JaME fr
  • JaME fi
  • JaME es
  • JaME de
  • JaME ch
  • JaME be
  • JaME at
JaME Suomi
WORLD
blogi
foorumi
CHANNEL

MUCC Euroopassa 2009

informaatio - 01.07.2009 09:05

kirjoittaja: Karma

Tuskan kuumuudessa yleisönsä valloittanut MUCC palaa lokakuussa kahden keikan voimin.
© MAVERICK
Vuonna 1997 perustettu, alunperin vahvasti visuaalista angura keitä edustanut MUCC on ajan saatossa muuttanut reilusti sekä ulkonäköään että musiikillista tyyliään, onnistuen kuitenkin säilyttämään tunnistettavan soundinsa. Nykyään tämä kokenut nelikko tunnetaan kansainvälistyneestä, raskaan kitaran täydentämästä rockistaan.

Laulu: Tatsuro
Kitara: Miya
Basso: YUKKE
Rummut: SATOchi

Virallinen MySpace-profiili

Lastenohjelman hirviöstä nimensä saanut yhtye on saanut reilusti kokemusta maailmalla esiintymisestä, sillä he lukeutuivat ensimmäisten Euroopassa vierailleiden visuaalisten japanilaisbändien joukkoon. Vuoden 2005 ensiesiintyminen ajoittui yhteen Houyoku-albumin julkaisun kanssa, jota onkin kutsuttu bändin historian käännekohdaksi ja uudeksi aluksi. Yhtyeestä kehittyi pian ahkera festivaalivieras, ja MUCC on sittemmin nähty Suomessakin muutama vuosi sitten Provinssirockissa ja tänä kesänä Tuska Open Airissa. Suosion rajun kasvun myötä on kokoonpanosta muotoutunut yksi japanilaisen raskaan rockin kuumimmista nimistä niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

Saavutuksista ja kunnioitettavasta iästään huolimatta ei MUCC osoita lainkaan hidastumisen merkkejä, vaan on vuosituhannen vaihteesta asti julkaissut uuden albumin lähes joka vuosi; studioalbumeita onkin ilmestynyt jo kunnioitettavat yksitoista, viimeisimpänä maaliskuinen Kyuutai. Uuden materiaalin tahkoamisen ohella on bändi julkaissut myös lukuisia kokoelmia, joita on luvassa myös kuluvan vuoden elokuulle jälleen kolmin kappalein.

Suomeen bändin tuo King Foo Entertainment.


MUCC in EURO 2009 -Solid Sphere -

03.10.2009 - Tochka Club, Moskova, Venäjä
04.10.2009 - Zal Ozhidaniya, Pietari, Venäjä
06.10.2009 - Pakkahuone, Tampere
07.10.2009 - Tavastia, Helsinki
08.10.2009 - KB, Malmö, Ruotsi
10.10.2009 - Klubben, Tukholma, Ruotsi
11.10.2009 - Brewhouse, Göteborg, Ruotsi
13.10.2009 - Vega, Kööpenhamina, Tanska
14.10.2009 - De Helling, Utrecht, Alankomaat
16.10.2009 - Zeche, Bochum, Saksa
17.10.2009 - Backstage Halle, München, Saksa
18.10.2009 - Columbiaclub, Berliini, Saksa
20.10.2009 - La Laiterie, Strasbourg, Ranska
21.10.2009 - O2 Academy Islington, Lontoo, Iso-Britannia
23.10.2009 - Elysee Montmartre, Pariisi, Ranska
24.10.2009 - Barbey, Bordeaux, Ranska
25.10.2009 - Salamandra Barcelona, Espanja


Lipunmyynti alkaa ke 1.7. klo 9.00.

Helsinki
ovet 18.00, show 19.30
LIPUT: 36e + kulut (ovelta 39e). Ennakkomyynti Tiketin kautta.

Tampere
ovet 18.00, show 20.00.
LIPUT: 36e + kulut (ovelta 39e). Ennakkomyynti Tiketin ja Lippupalvelun kautta.

Ei ikärajaa, ei anniskelua. Alle 12-vuotiaat vain huoltajan seurassa. Valokuvaus kielletty. Konserttijärjestäjät toivovat ylimääräisten laukkujen ja tavaroiden jättämistä esim. rautatieasemien tms. säilytykseen narikoiden ruuhkautumisen välttämiseksi.

Jonotus on sallittua vasta keikkapäivänä 3 tuntia ennen ovien avautumista.

Lisätietoja päivitetään sitä mukaa kuin niitä saapuu.

Viralliset keikkayhteisöt täällä ja täällä.

RELATED INFORMATION

partnerit

  • Aniki
  • CD Japan
  • CLJ Records
  • Gan-Shin
  • Hear Japan
  • Japan Music Entertainment (RIAJ)
  • King Foo Entertainment
  • KoME World
  • SHOXX
  • Star child/Zy connection
  • YesAsia
 
yhteistyökumppanit:
AMuS-ent
JaME
KoME
JaME WORLD on japanilaiseen musiikkiin keskittynyt uutis- ja tietokanta. Se ei sisällä minkäänlaista laitonta materiaalia, mukaan lukien mp3, torrent, divx ja kuvat.
Tue artisteja ostamalla heidän musiikkiaan, äläkä unohda; musiikilla ei ole rajoja!
Sanastostamme löydät selitykset muun muassa käsitteille jpop, jrock ja visual kei.